tiistai 21. helmikuuta 2012

Nocturne


Ruislinnun laulu korvissani
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesä-yön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhouu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.


Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
onpa kädessäni onnen kulta;
pienentyy mun ympär' elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.
Eino Leino

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Sen saatte vielä nähdä,
että minusta tulee hyvä mummi
minä pudotan puut sylistäni
ämpärit käsistäni
puen puhtaan puvun ylleni
ja nostan pikkuisen syliini

hellyyteni ei ole hukassa
eikä hymyä tarvitse hakea.
Murhe ei ole ketjukirje
jota on jatkettava
sukupolvesta toiseen.
- Eeva Heilala
TIE
KUINKA MINUT SÄ LÖYSIT, OMA LAPSENI PIEN,
KUINKA JUURI MUN LUOKSENI ETSIT SÄ TIEN?
MAAILMAN TIET OVAT HAARAISET, RISTEÄÄ POLUT,
MEITÄ YHDISTÄÄ AIKA JA YHDISTÄÄ SOLUT.
KUINKA OUTO ON AIKA, TUO PÄIVIEN JUOKSU,
KUINKA TUTTU JA RAKAS SUN IHOSI TUOKSU!
SINUN TUOKSUSI VIESTI ON AIKOJEN TAKAA,
SINUN SUKUSI KUISKAUS, HILJAINEN, VAKAA.
SE, KUISKAUS ON SILMIES POHJALLA PALO,
KUIN TÄHTIEN KIRKKAASTI VILKKUVA VALO.
SE KAIPAAKO KAUAS, MISSÄ TÄHTÖSET HOHTAA,
ESIÄIDIT, ESI-ISÄTKIN UNESSA KOHTAA?
SINÄ PIENI JA HAURAS, MITEN TIESIT SÄ TULLA,
ONKO MATKASTAS MUISTIKUVIA SULLA?
MEILTÄ AIKUISILTA ON UNHOSSA REITTI,
TÄMÄN ELÄMÄN OPIT SEN TIELTÄNSÄ HEITTI.
NUKU, LAPSENI, RAUHASSA - MINÄ LIIKAA KAI KYSYIN.
VAUVANA ITSEKIN ÄIDILLE VAITI MÄ PYSYIN.
-Lauri Lehtinen-

maanantai 13. helmikuuta 2012

Ruiskukka minulle aina oli rakkaampi kuin ruis...

Taas vainioilla täällä,
nyt kiurun laulu soi.
ja lintunen taivaalle liitää,
se syöksyy karkeloi.

En tiedä, toivoko lienee
mua ennen häikäissyt...
mut varmaan en koskaan ollut
niin suruinen kuin nyt...

Ah, silmiäni nostaa
voin tuskin taivaalle päin...
En jaksa...Maahan katson,
maan multaan katselen näin.

Mies pellolla toivoo, että
ruis varhain tuuleentuis...
Ruiskukka minulle aina
oli rakkaampi kuin ruis.

Ja kukkani kaunis se kuihtuu
nyt ehkä kohta jo pois...
Siks soi nyt kiurun laulu
kuin joutsenlauliu ois.

Kas, tuossa kesannolla
on kellastunut luu.
Niin ihminenkin: kuolee
ja maatuu, -tuhoutuu.

JOEL LEHTONEN