Ruiskukka minulle aina oli rakkaampi kuin ruis...

Taas vainioilla täällä,
nyt kiurun laulu soi.
ja lintunen taivaalle liitää,
se syöksyy karkeloi.

En tiedä, toivoko lienee
mua ennen häikäissyt...
mut varmaan en koskaan ollut
niin suruinen kuin nyt...

Ah, silmiäni nostaa
voin tuskin taivaalle päin...
En jaksa...Maahan katson,
maan multaan katselen näin.

Mies pellolla toivoo, että
ruis varhain tuuleentuis...
Ruiskukka minulle aina
oli rakkaampi kuin ruis.

Ja kukkani kaunis se kuihtuu
nyt ehkä kohta jo pois...
Siks soi nyt kiurun laulu
kuin joutsenlauliu ois.

Kas, tuossa kesannolla
on kellastunut luu.
Niin ihminenkin: kuolee
ja maatuu, -tuhoutuu.

JOEL LEHTONEN